maanantai 31. heinäkuuta 2017

Valasrannan tanssileiri 2017

Mietteitä ennen leiriä:

Olin koko kesän harmitellut, että tämä kesän kohokohta jää tänä kesänä väliin, mutta sainkin yllätysloman Valasviikolle, ja otin äkkilähdön kohti Ylänettä. Koska tanssiheinäkuuni kuluttaa kaiken aikani arki-illoilta, aloitin pakkaamisen jo leiriä edeltävänä sunnuntaina. Nyt viime vuodesta viisastuneena voin pakatakkin hieman paremmin. Mutta on se 10 päivää kyllä pitkä aika, ja mikäli viikko on tänäkin vuonna yhtä helteinen kuin viimeksi, niin hikisiä päiviä on luvassa. Mutta en valita lämmöstä! <3

Tosiaan kun on tanssinut jo 20 iltaa ennen leiriä, tulee leiristä jaloille varmasti koettelemus, yritän ottaa mahdollisimman iisisti leiriä edeltävän viikon ja hoitaa lihashuollon huolellisesti. Joko kroppa on jo tottunut jatkuvaan tanssimiseen, tai sitten tilanne muuttuu katastrofaaliseksi kun leiri alkaa.

Kurssiaikataulu tipahti minulle postissa jo varmaankin yli kuukausi sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tutkia sitä tarkemmin. Tarjontaa on reilusti tänäkin vuonna ja valinnanvaikeus iskee monien päällekkäisten tuntien kohdalla. Parhaimmillaan 6 eri tuntia käynnissä samaan aikaan, miten edes osaan valita tästä laji- ja tasokirjosta! Mikäli tästä kurssiaikataulusta ei löydy jokaiselle jotakin, niin onhan se kumma. Tilanne on toki tänä vuonna hieman eri kuin vuosi sitten, sillä viime vuonna kävin lähinnä alkeistunteja ja käytin leiriviikon kaikkien uusien lajien opetteluun, nyt nuo lajit ovat jo jotenkin hallussa ja tanssikilometrejäkin on kerrytetty ahkerasti vuoden aikana, joten luulen että kulutan päiviäni tuttujen lajien osalta vihreä-sinisillä(perusteet-keskitaso ja sinisillä(keskitaso) tunneilla, katsotaan eksynkö kuitenkin tekemään uusia lajikokeiluja. Muutamia sellaisiakin lajeja kurssivalikoimasta löytyy, mitä en ole vielä ollenkaan tanssinut, mm. lindy hop ja argentiinalainen tango.



Leiripäiväkirja:

1/10 Pe 21.7.

Tänään oli viimein se päivä jolloin sai vaihtaa lomamoodin päälle ja kurvata töistä suoraan 10 päivän irtiottoon arjesta. Päivän tunneille en vielä ehtinyt, mutta iltatanssit täältä tullaan! <3 Mun kesän kohokohta starttaa ÄN-YY-TEE NYT!

Tänäänhän iltatansseissa soittaa ihana Hurma ja taukomusiikeista vastaa leirin oma dj Jyrki.
 Musiikillisesti monipuolinen ilta on siis luvassa, josko sitä loman kunniaksi ottaisi lasillisen kuohuvaa ja suuntaisi kiireesti iltatansseihin tapaamaan vanhoja, mutta myös uusia tuttavuuksia. Olen niin onnellinen, että saan olla juuri nyt täällä Valasrannalla ja jäljellä on vielä niin monta tanssintäyteistä päivää! 

2/10 La 22.7.

Lauantai ja minulle ensimmäinen kurssipäivä! Iltatansseista toipuneena ja levänneenä onkin hyvä suunnata omalta osaltani ensimmäisille tunneille. Lajina rauhallinen ja pehmeä swedish fox. Tästä tykkään, saa vain halailla ja tulkita musiikkia yhdessä parin kanssa, näillä tunneilla viennin ja seuraamisen rajat laitettiin hämärtymään.
Lounastauon jälkeen laitettiin silmään vähän suurempaa vaihdetta ja tampattiin ensin tunti buggin tekniikkaa, jossa keskityttiin lähinnä oikeaan käännökseen. Sen jälkeen luvassa oli vielä pari tuntia rivakkaa boogie woogieta!

Iltatansseissa rytmeistä vastasivat A. Aallon rytmiorkesteri, Johanna Pakonen bändeineen. A. Aalto soitti musiikkia aika tempolla, mikäli joillain jalat eivät vielä olleet kipeänä, niin tämän illan jälkeen varmasti olivat. Mutta nopea sopii mulle, vastapainoksi ilta sisälsi myös tunnelmallisia tangoja ja muuta mukavaa hidastelua.

3/10 Su 23.7.

Sunnuntain kurssivalinnat tuottivat minulle päänvaivaa, aamupäivästä olisi ollut tarjolla minulle uutta lajia; argentiinalaista tangoa, mutta myöskin salsaa tai fuskua. Lupasin itselleni, että tänä vuonna keskittyisin Valaksella omaan mörkööni, eli lattareihin, mutta tänä aamuna kuitenkin löysin itseni punaisilta fuskutunneilta. Iltapäivää ei tarvinnut arvuutella, lisää boogie woogieta kiitos! Jalat muuten kiittivät tämän jälkeen. Oli pakko venytellä ennen iltaisia tutustumistansseja. 
4/10 Ma 24.7.

Tänä aamuna varmaan väsyneempänä kuin koskaan jouduin jättämään Valasrannan, mutta onneksi vain hetkeksi. Velvollisuudet eli työt Tampereella kutsuivat vielä yhdeksi päiväksi. Tämän päivän tunnit jäävät siis välistä, mutta iltamenot eivät! Iltatansseissa soittaa Kaiho, mielestäni erittäin mukava nuori bändilupaus.

5/10 Ti 25.7.

Synttäriaamu! <3 Tasan vuosi sitten vanhennuttiin ja nyt vanhennutaan taas, mutta se ei haittaa kun saa vanhentua näin mukavassa ympäristössä. Ja vielä koko päivä west coast swingiä! Kyllä sitä varmaan huonompiakin tapoja olisi synttäreitä viettää, mutta paljon parempia en kyllä heti keksi! Koko päivä oli täynnä halailua ja onnentoivotuksia. Tänään on syöty lättyjä kermavaahdolla, nautittu tuoreita mansikoita ja kilistelty kuohuvaa. Päivä huipentui iltatanssien synttäritanssituksiin, siinä oli tanssitusringillä kokoa, näköa ja taitoa. Tämä tyttö on vieläkin pyörällä päästään! Varmasti yksi ikimuistoisimmista kokemuksista. Ja saimpahan kuulemma olla ensimmäinen Valaksen historiassa koskaan synttäritanssitettu tanssija. Upea kokemus kaikin puolin siis. <3 Suuri kiitos kaikille tanssittajille, tänä päivänä oli enemmän kuin ilo vanheta. Tähän lienee pakko liittää kuva keskeltä synttäritanssituksia, tämä tiivistäköön tämän päivän fiilikset. <3 Kiitos kaikille!

(c) Joonas Kainulainen


6/10 Ke 26.7.

Lisää westiä, ei kai siitä voi koskaan saada tarpeekseen, toisaalta myös lindy hop olisi kiinnostanut, mutta kallistuin kuitenkin westin puoleen. Aamupalaksi nautin siis 2 tuntia westiä, joista toinen oli tyttöjen stailaustunti. Stailaistunilla tanssittiin koko tunti soolona, emme saaneet kovinkaan paljoa eväitä stailaukseen vaan stailaukset sai luoda itse, sopivasti haastetta ja tyttöenergiaa! Iltapäiväksi suuntasinkin koulukeskukselta Valasrantaan. Oli pakko käydä kertaamassa hieman vihreä-sinistä bachataa ennen torstain tunteja. Samalla kävin treenaamassa varmuutta cha chahan ja viimeisen tunnin kävin rentoutumassa fuskaten. Aikamoinen lajicocktail kertyikin siis tälle päivälle.

Illalla meille oli järjestetty westibileet ja lattaribileet, tälläisen sekakäyttäjän unelmailta kun sai vain hyppiä salista ja lajista toiseen. Niin ja sain vielä westitanssijoidenkin synttäritanssitukset tänään, nyt minut on kyllä tanssitettu vuodeksi eteenpäin!
7/10 To 27.7.

Tänään oli vihdoin luvassa niitä lattareita mihin lupasin koko leirin panostaa. No vielä on leiriä jäljellä ja vielä tulee lattaripäiviä, vai miten se laulu menikään... No aamupäivä kizombaa ja iltapäivä bachataa, hyvin sensuelli päivä siis takana. Alan rakastamaan näitä lajeja aina vain enemmän, varsinkin kizombaa. Kizomba tunnit alkoivat täysin perusteista. Opettajilla oli mielestäni erittäin hauska tunnin aloitus, he pyysivät kaikkia tulemaan lähemmäksi, suomalaiseen tapaan ihmiset ottivat pari askelta opettajia kohti, mutta he halusivat meidät ihan lähelle, ja he olivat tyytyväisiä vasta kun olimme kaikki kiinni toisissamme yhtenä pienenä kasana. Olettaisin, että tämä harjoitus osittain liittyikin siihen, että kizombassa oikeasti ollaan lähellä ja tässä haluttiin tehdä lähellä oloa "normaalitilanteeksi". Seuraavana ohjelmassa olikin halailua. Tehtävänä oli ottaa pari, mies tai nainen ja vain halata kunnes annetaan käsky vaihtaa paria. Tykkäsin Johannan ja Omarin opetustyylistä kovasti. Pääosassa ei olleet askeleet vaan pari. Kolmen tunnin kizombailujen jälkeen luvassa oli vielä kaksi keskitason bachata tuntia, ja nämä tunnit lähtivät liikkeelle ripeään tahtiin. Sen verran että minä ja moni muukin oli aluksi hieman kauhuissaan, mutta lopputuntia kohden tunnin kuviot alkoivat kuitenkin sujua.

Illalla oli luvassa vielä legendaariset järvitanssit! <3 Salsaa, fuskua, buggia ja kaikkea muuta hauskaa Valasrannan matalassa rantavedessä. Vesi ja sää olivat hieman kylmempiä kuin viime vuonna, mutta tanssi sitäkin vauhdikkaampaa.

8/10 Pe 28.7.

Tänään päätin nukkua pitkään ja jättää aamun tunnit väliin, joskus vain on pakko levätä ja se hetki oli tänä aamuna. Iltapäivällä kuitenkin lähdin tamppaamaan lindy hoppia, ehkä vielä joskus ymmärrän sitäkin lajia paremmin, jotain selkeyttä siihen on kuitenkin nyt kesän mittaan tullut. Nämä olivat muuten mun ensimmäiset lindy hop tunnit koskaan, ja hauskaa oli. Matleena on niin tehokas opettaja, että parissa tunnissa ehdittiin puuhaamaan paljon asiaa! Niin tekniikkaa kuin kivoja kuvioitakin.

9/10 La 29.7.

Salsaa ja ruedaa! Rueda on ehkä hauskinta ikinä! Pienen kosketuksen siihen sain viime vuonna Tanssin hurmaa-leirillä, ja nyt kun sitä oli mahdollisuus opetella kahden tunnin verran niin ei tarvinnut hetkeäkään miettiä mille tunnille suuntaan. Rueda selkeästi kiinnosti muitakin, sillä meillä oli kasassa aikamoinen rinki salsaajia, eikä vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta voitu välttyä.

Iltapäivä menikin liikkuvan buggin maailmoissa. Bugg on ihanaa, mutta liikkuva bugg vielä ihanampaa, ja yhä edelleen bugg kuuluu mun lempilajeihin. Se voi olla supernopeaa ja vauhdikasta, se voi olla hidasta ja kaunista, hauskaa ja leikittelevää ja oikeastaan mitä tahansa. Koitimpahan jonkun verran myös opetella taas viejän roolia näillä tunneilla, sillä buggia vien ahkerasti lavoillakin, olen vain jo alkanut kyllästymään omiin kuvioihini, niin kiva saada jotain vaihtelua niihin.

10/10 Su 30.7.

Viimeinen leiripäivä, ja samalla 30. päivä tanssia putkeen, eli toiseksi viimeistä viedään kun puhutaan heinäkuun "tanssihaasteesta". Viime vuoteen nähden Valaksen leiri on pidentynyt päivällä, tänä vuonna siis ei 9 vaan kokonaiset 10 päivää leiriä. Tasan 14 vuotta sitten leiri aloitettiin samoissa saleissa, samojen opettajien opettaessa samoja lajeja kuin tänään! Aika nostalgista, ja kuinka hienoa että niin monet leiriläisetkin ovat olleet leirillä mukana alusta asti, enkä ihmettele yhtään että mikä heidät Valakselle vetää aina uudelleen ja uudelleen. Tänään siis tanssin vielä yhden tunnin tangoa, jotta saadaan "vakiotanssi kiintiöön" hieman täytettä edes näin leirin viimeisenä päivänä. Tangon jälkeen tarjolla oli vielä 2 tuntia fuskua, joista jälkimmäiseen osallistuin viejän roolissa. Teemana oli muuten musiikintulkinta, ja se tuntui erittäin haastavalta väärää roolia tehden, sillä kuvioihin ja musiikkiin keskittyminen samaan aikaan näin aloittelevana viejänä ei ole helpoimmasta päästä, pääsin siis kunnolla vielä haastamaan itseäni.

Todettakoon vielä, että aika swing-painotteinen tästäkin leiristä taisi kuitenkin tulla, vaikka lattareitahan minä lähdin opettelemaan... Kyllä vielä joskus niidenkin aika koittaa, mutta sitä ennen lupaan kuitenkin vähintään yrittää tanssia niitä enemmän.

Mietteitä leirin jälkeen:

Sunnuntaina kotiuduttuani olo oli aika tyhjä ja kaikkensa antanut. Onko Valasrannankin jälkeen elämää? Paluu arkeen ei tunnu ollenkaan mukavalta, olisin viihtynyt mielelläni leirillä vielä pari viikkoa. Tosin jalkani saattavat olla tästä eri mieltä. Askeleet tuntuvat aika raskaalta ja lihakset ovat kipeänä, mutta yhtäkään tanssiaskelta en vaihtaisi pois. On se vain todettava, että leiri täytyy itse kokea, jotta sen kaiken voi ymmärtää, mutta tänäkin vuonna takana on aivan uskomattomat ja unohtumattomat 10 päivää. Olen saanut tutustua jälleen upeisiin ihmisiin, olen saanut kokea koskettavia hetkiä tanssiparketilla, olen saanut oppia jälleen niin paljon uutta, olen käynyt keskusteluja mitkä ovat antaneet ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa eteenpäin, ja voikin olla, että niistä on myös syntynyt jotain kirjoitettavaa tuleviin postauksiin. Tämä leiri on sisältänyt taas niin paljon iloa, naurua ja onnellisia ihmisiä, toivon että kaikki tämä leirillä ollut riemu ja yhteisöllisyys voisi siirtyä myös jokaiseen tanssi-iltaan, myös arjen keskellä.

Olen myös oppinut paljon uutta, tärkeintä eivät kuitenkaan ole olleet ne uudet kuviot ja askeleet vaan se kuinka olla tanssitilanteessa läsnä juuri sille parille juuri siinä hetkessä. Sillä juuri se tanssi on ainutlaatuinen, se syntyy siinä hetkessä eikä tule toistumaan koskaan. Se hetki on niin kaunis, joten miksi en eläisi siinä hetkessä ja antaisi jokaista ajatustani ja jakamatonta läsnäoloani parilleni, sillä hän jos kuka on ne ansainnut. Nöyrä kiitos siis kaikille viejilleni ja myös seuraajilleni siitä, että olette jakaneet kanssani ainutlaatuisia ja ainutkertaisia hetkiä tanssilattialla.



















2 kommenttia:

  1. Onpas hauskaa lukea kokemuksiasi Valasrannalta, kun itse en tänä vuonna leirille päässyt. Keväällä tuntui hyvältä idealta tehdä koko kesä töitä eikä ottaa lomaa leiriä varten (kuten olen aina tehnyt), mutta kyllä se vaan kirpaisi joka kerta kun Facebookkiin tai Instagramiin kilahti leiripäivityksiä :D Noh, ensi vuonna ehkä sitten! Hauskaa että sulla oli hyvä leiri, kuvista ja tekstistä välittyy ihana tanssin riemu :) Täytyy myös nostaa hattua tuosta 31 päivän tanssipötköstä, itse en varmaan olisi moiseen pystynyt. Hyvä sinä!

    ps. Mun blogissa olisi sulle tanssiaiheinen blogihaaste, käyppä kurkkaamassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se Valas oli aivan uskomaton tänä(kin) vuonna! Tuota viikkoa kyllä pitää vaalia ja alkaa puhumaan jo vapaaksi ensi vuottakin varten, jotta varmasti pääsee mukaan. 8)

      Haaste vastaanotettu ;p! Katsotaan milloin saan sen kasattua postaukseksi.

      Poista