tiistai 7. marraskuuta 2017

Paritanssijan erityisherkkyys: tunteita vaikka muille jaettavaksi

© Olli Rasi
”Huomaan, että eräs minulle tuntematon viejä katsoo minua ja lähtee kävelemään minua kohti. Hän on määrätietoinen, ja hänen olemuksensa johdosta olen varma, että hän hakee minua. Olen innoissani, uusi tanssituttavuus! Hän ojentaa minulle kätensä ja laitan oman käteni hänen kädelleen, iho tuntuu lämpimältä ja pehmeältä omia aina viileitä sormiani vasten. Kävelemme yhdessä lavan edustan ohitse tanssilattian toiselle reunalle, katson ohimennen bändiä ja katseeni jää ihailemaan heidän kirkkaita ja värikkäitä valojaan, valot näkyvät upeasti pimentyneessä syysillassa. Raollaan olevasta ovesta tuulee viileästi sisään. Musiikki alkaa soimaan, se on jokin hyvin hidas ja hempeä kappale. Käännän katseeni valoista pariini, otamme tanssiasennon, parillani on jotain hyväntuoksuista hajuvettä, pehmeä ja hieman mausteinen tuoksu.

Huomaan, että parini on hieman hermostunut, se saa myös minun oloni hieman rauhattomaksi. Jännittyneisyys tuntuu hyvin epämiellyttävältä. Ensimmäisten tahtien aikana tutkiskelen voinko luottaa tähän uuteen pariin, kokeilen kuinka reagoida hänen liikkeeseensä ja vientiinsä. Vaikka hänen koko kroppansa on edelleen hyvin jännittynyt, hän liikkuu hyvin määrätietoisesti ja selkeästi. Pidän edelleen silmiäni raollaan, lähellämme on useita pareja, yksi pareista on hieman liiankin lähellä. Toivon, että parini osaa varoa heitä, ahdistun tilanteesta hieman, sillä en halua satuttaa ketään. Parillani on kuitenkin homma hallussa, suljen silmäni, sillä tunnen olevani hyvissä käsissä. En näe enää muita pareja, mutta aistin bändin kirkkaat valot edelleen ja kuulen tutun kappaleen, mikä ei kylläkään kuulu lemppareihini, vaikka kaunis sekin on. Kiinnitän huomiota kolaukseen, joku ilmeisesti tiputti kännykkänsä lattialle.

Parini tulee minua lähemmäs, hän laskee vasemman kätensä alas ja samalla tunnen kuinka hän selvästi rentoutuu, tämä saa myös minun oloni rauhallisemmaksi. Kappaleparin ensimmäinen kappale loppuu, me jäämme paikoillemme tanssiotteeseen, tuntuu mukavalta olla tässä, niin turvalliselta. Avaan silmäni, erkanemme toisistamme ja taputamme bändille. Toinen kappale alkaa soimaan ja otamme jälleen tanssiotteen, tällä kertaa rennommin, kädet ovat valmiiksi alhaalla. Ei mene kauaakaan kun parini irrottaa kädestäni, se saa minut havahtumaan, mitä nyt tapahtuu? Nopeasti parini kuitenkin nostaa kätensä ”halausotteeseen” alaselälleni, nostan itse samalla käteni parini yläselkään. Tunnen kuinka parini on siinä, hän on läsnä minulle ja oletettavasti hänestäkin on hyvä olla tässä hetkessä, se saa minunkin oloni hyväksi. Olen sulkenut muut parit täysin pois, enkä enää huomaa valoja, tässä olemme vain me yhdessä ja musiikki. Parini nojaa päällään päähäni ja hän laittaa toisen kätensä niskaani. Kosketus tuntuu intiimiltä, mutta mukavalta. Tanssimme loppukappaleen näin. Kappaleen loputtua jäämme vielä hetkeksi paikallemme, parini hymyilee ja se saa minutkin hymyilemään. Hän taluttaa minut takaisin naistenriviin ja ilta jatkuu.”

Yllä hyvin tavanomainen kokemus tanssi-illastani, kuvattuna tunteiden osalta hyvin tarkasti. Olen boldannut tekstistä tuntemukseni ja aistimukseni. Tämä on tapahtunut loppukesästä, valitsin tämän kyseisen tanssin tähän, sillä se sisältää paljon selkeitä voimakkaasti koettuja tunteita. Vastaavia tunneskaaloja käyn kuitenkin läpi jokaisena tanssi-iltana.

Olen ollut aina herkkä ja kokenut tunteet hyvin vahvasti, mutta olen luullut, että niin kaikki kokevat. Aikuisuuden kynnyksellä aloin kuitenkin ymmärtämään, että niin ei todellakaan ole. Jonkin vastoinkäymisen kohdatessani tuntui pettymys ja suru täysin ylitsepääsemättömältä, ja vastapainoksi taas onnistumisien hetkillä ilo ja onnellisuus oli täysin pohjatonta. Mitä tulee taas ihastumiseen ja rakkauteen, ne tunteet täyttivät minut täysin. Pienetkin asiat johtivat suuriin tunteisiin, ja koin, että vain harvat ymmärsivät minua. Yritin jutella tuntemuksistani ystävilleni, mutta he eivät osanneet samaistua niihin. Aloin miettimään jopa, että minussa olisi jotain vialla ja miksi olen tällainen. Tutkin asiaa, ja huomasin, että en ehkä olekaan tunteideni kanssa yksin, vaan olen erityisherkkä, niin kuin ilmeisesti 15-20 prosenttia muustakin väestöstä. Tosin siinä suhteessa kuulun erikoisherkkien vähemmistöön, että olen ekstrovertti.

Suuret tunteet ovat tuntuneet hyvin pelottavilta, ja isojen tunteiden kokeminen ja tunneskaalojen läpikäynti on minusta kuormittavaa ja ajoittain väsyttävääkin. Nuorempana pyrin vain sulkemaan tunteet pois tai vähintään rajoittamaan niitä. Kunnes ymmärsin, että tämä on jotain ainutlaatuista ja saan olla tunteideni kanssa hyvin etuoikeutettu. Saan kokea asioita eri tavalla, saan kokea ja tuntea isommin. Annoinkin itselleni siis luvan siihen. Vaikka negatiiviset tunteet tuntuvatkin ajoittain ylitsepääsemättömiltä, ovat niiden vastakohtana kaikki positiiviset tunteet maailmaamullistavia. Tämä määrä erilaisia suuria tunteita tekee elämästäni hyvin rikasta ja intensiivistä. Tähän kaikkeen liittyy myös suuri empaattisuus, koen myös toisten tunteet suuresti. Tansseihin liittyen kirjoitinkin kanssatanssijoiden negatiivisten tunteiden tuntemisesta aiemmassa postauksessani.


Miten erityisherkkyys sitten liittyy tanssiin?

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pelästyin taas tunteitani. Miksi tanssi tuntuu tältä? Saanko edes tuntea näin? Monet ovat myös ihmetelleet miten pystyn kuvaamaan koettuja tunteita niin selkeästi, herkkyys lienee syy siihenkin. Minä siis koen asiat suuresti ja tansseissahan koettavaa riittää. Paljon erilaisia ääniä, värejä, valoja, tuoksuja, kosketuksia, ihmisiä... Ne luovat minulle ison tunteiden leikkikentän, ja osittain voinkin vaikuttaa siihen mitä haluan kokea. Koen musiikin, valojen ja tilanteen kauneuden koko kehossani.

Empatian takia koen myös kanssatanssijoiden tunteet vahvasti, mikäli parini jännittää, se saa minutkin hermostumaan, mikäli pari on varma se rentouttaa myös minut, mikäli hän on poissaoleva tai huonolla tuulella saa se minut ajattelemaan mitä olen tehnyt väärin ja pohtimaan mitä voisin tehdä, jotta saisin hänet paremmalle tuulelle. Poden huonoa omaatuntoa siitä, jos jokin tanssi ei ole mennyt mukavasti ja jos olen aiheuttanut jollekin huonon tanssin, vaikka ns. normaalille ihmisille se olisikin pikku juttu, jää se vaivaamaan minua välillä pitkäksikin aikaa.


Kuten ylläolleesta tanssikokemuksesta käy ilmi, lyhyen vajaan kymmenminuuttisen aikana tunnen valtavan määrän tunteita laidasta laitaan, toisia niistä hyvin vahvoina, toisia miedompina. Osa niistä on omia tunteitani, osa taas tanssiparini. Yhteen kappalepariin mahtuu suuri määrä tuntemuksia ja aistittavia asioita. Tällaisen jälkeen minulle jää monesti hieman tyhjä olo, olen tuntenut niin paljon, että hetken aikaa pienemmät tunteet tuntuvat oikeasti pieniltä, mutta onneksi vain hetken aikaa. Havainnoin jatkuvasti monia asioita ympärilläni, joskus se tarkoittaa koko tanssilavaa, joskus vain niitä kahta kättä mitkä pitävät minua tanssiotteessa.

Mitä rentoutuneempi olen, sitä helpompi minun on keskittyä vain muutamaan asiaan, mutta jos olen hermostunut pyrin olemaan täysin hereillä ja aistimaan kaiken mitä ympärilläni on. Tämä tunnepaljous on ajoittain kuin myrskyävä meri, miltä en saa mielenrauhaa. Tanssiurani alussa se aiheutti paljon hämmennystä, en osannut käsitellä koettuja tunteita, enkä ollut varma onko ok tuntea asioita tavalla millä tunnen. Suuret tunteet eivät tarkoita siis sitä, että ihastuisin jokaiseen kenen kanssa tanssin, eikä sitä että kokisin jotain seksuaalista mielihyvää jokaisesta tanssihetkestäni. Vaan sitä että myös kaikki "viattomat" tunteet kuten ilo, rentous ja ystävällisyys ovat valtavan voimakkaita ja kokonaisvaltaisia. Minä elän ja tanssin koko sydämestäni, löydän suuria iloja pienistäkin asioista ja nautin elämästä ja tanssimisesta hyvin intensiivisesti.

Monesti tilanteiden ja ympäristön kauneus saa minut sanattomaksi, jopa pienesti liikuttuneeksi. Välillä toivon, että voisin vain pysähtyä hetkeen ja tunteeseen mikä täyttää minut kokonaan. Mutta eiväthän vuoristoradan huiput tuntuisi niin jännittäviltä jos koko vuoristorata olisi pelkkää tasaista huippua yläilmoissa. Niimpä siis annan itseni tuntea ja nauttia suurista tunteista, sillä tämä on upea tapa kokea elämää. Ekstroverttina saan voimaa ihmisistä ja sosialisoitumisesta, mutta herkkänä se kuormittaa minua henkisesti, tämä muodostaa hämmentävän ristiriidan. Tanssi-iltojen jälkeen saatankin olla ylivirittynyt ja ylienerginen, tai sitten täysin uupunut. Silti yhtäkään koettua tunnetta en vaihtaisi pois.